Itsekriittisyydestä

Siuntio! Tuo ihana Siuntion kylpylä Rantasipi Span kuntosali. I've been missing you. Siellä ei vaan saa aikaseks muuta, kuin hyvät treenit ;) tänään tein olkapäät-takaolkapäät +cardiot, mutta en mitään kamalan raskasta cardiota, sillä jalat on vielä vähän herkillä toissapäivästen jalkatreenien jäljiltä. Tosi hyvin sain kuitenkin pidettyä jäykkyyttä poissa tällä kertaa! Venyttely kannattaa ;) reilut 2,5h hujahti kuitenkiin tänään ihan noin vain. Niin se aika rientää, kun on hauskaa! Muutaman tutun naamankin näin.

Pitää vissiin poseerausta vielä vähän harjoitella..."vähän"...

Asiasta toiseen, nykyään huomaan että musta on tullut aika itsekriittinen. Luin aikaisemmin tänään yhden Mika Nyyssölän tekstin itsekriittisyydestä, ja tajusin, että hei tuohan kuvastaa ihan mun omaa ajattelutapaa. Itsekriittisyys voi olla taakka, ellei sitä osaa kääntää positiiviseksi voimavaraksi. Saa olla kriittinen, ja joskus se kannattaakin, mutta pitää aina muistaa pitää ajatuksensa kurissa eikä antaa niiden ajelehtia. Siinä käy sitten helposti niin, kuin mullekin on nyt käynyt.

Havahduin yhtäkkiä, kun huomasin näkeväni peilistä vain mun negatiiviset puoleni. Ikään kuin mitään positiivisia ei ollutkaan. Itken oikeasti todella harvoin, mutta viime viikolla kyyneleet valui poskia pitkin muutamaankin otteeseen vihasta itseäni kohtaan. Aika rajusti kuvailtu, mutta tuolta musta silloin oikeasti tuntuikin. Aloin silloin ihan tosissaan miettimään, että miksi näin on päässyt käymään. Koin itseni pieneksi, voimattomaksi lylleröksi. Noh, mitä asialle voi tehdä?

Töitä. Tiedostaessani oman ajattelutapani, olen ottanut ison askeleen eteenpäin. Tästä se kehittyminen positiivisemmaksi voi alkaa!:)

Pieniä askelia. Aloitin yrittämällä joka päivä sanoa yhden hyvän puolen itsestäni, tai yhden asian jonka olen sinä päivänä saavuttanut. Omaa itseluottamustaan voi vähitellen vahvistaa, jos vain jaksaa yrittää. Minun minä-kuvani on väärä. Siinä mun ongelma, josta seuraa itsekriittisyyttä. Tosin taidan aika suuresti verrata itseäni fitnesskilpailijoiden kisakuntoon, jossa en siis todellakaan ole, ja josta olen unelmoinut jo kauan enkä saa kuvaa päästäni pois. Taisi upota niin syvälle, että mun pääni jatkuvasti näytti tuota kuvaa ja vertasi sitä omaan kroppaani, josta oli sen takia tullut se lyllerö jona itseni koin.

Tästä ei voi muuta kun oppia. Ei saa antaa väärien kuvien ottaa valtaa, eikä kannata verrata itseään toisiin. Verratkaa itseänne omaan kehitykseenne!

Tnx bye!