sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Vauhdikkaasti nämä päivät kuluu

Näin lauantai aamu alkoi hyvin :)

Haha istuin pikkusiskon sängyllä ja sanoin, että oon lähdössä salille, ja hän ei jostain syystä halunnut kädestäni päästää irti, joten kun nousin tuli hän sitten mukana. Ei ihan salille asti, mutta ainakin jonkin matkaa ;) ei edes se saanut häntä ylös, että olin herkkuaamupalaa hänelle jo laittanut. Pyh.

Välipalat syödään salilla...

Näin se on. Välillä pitää ottaa eväät mukaan treeneihin. Eilen vedin aivan järkyttävät olkapää-takaolkapää treenit! Osui ihan täydellisesti tuonne yläselkään ja uppos vielä niin syvälle kun vaan voi olla mahdollista. Hyvä fiilis jäi siis eilisistä! :D oli vähän paha näiden treenien jälkeen lähteä bassorumpua lyömään, mutta kyllä sekin reilu 1h siinä aika nopeasti meni, kun ryhmän kanssa on aina niin hauskaa :)

Kipeenä oon muuten oikeestaan vieläkin. Kurkkua kutittaa jatkuvasti ja sen johdosta yskittää. Pientä nuhaakin on vielä jäljellä. Ihan ihmeellistä, että vieläkin voi olla näitä riiviöitä kehossa yli kahden viikon jälkeen...

Siksi olikin niin ihanaa päästä ulos taas reippaalle kävelylle, ilman että tuntuu että kuolee ;)

Onpas nätti hymy, eikö :))

Koulussa oon yrittänyt tsemppailla kipeenäkin, mutta eihän se oikein ole kiinnostanut terveenäkään...yritän silti. Tässä viimeisessä jaksossa on taas joitakin ihan kivoja kursseja, mutta sitten myös niitä, joiden tunneille ei tee mieli mennä ollenkaan. Blah. Kahdeksasta neljään mulla on koulua kuitenkin joka päivä! Wohoo!

Uudet työvaatteeet :)

Nyt on työtkin loppumaisillaan, ja ryhmien loppuesitykset ihan kohta täällä. Jännää :) Koulu sen sijaan jatkuu vielä melkeen puoltoista kuukautta...haha ai että mä jaksan koulusta valittaa! Nooh onneksi on tämmöisiä välikohokohtia ennen kesälomaa, jota voi odottaa ;) esim...

IRON MAN 3
Ja mulla on jo liput lalalalala!

Truly can't wait. Pikkusiskon (katso ensimmäinen kuva) lähdetään keskiviikkona Helsinkiin katsomaan tuota ensi-iltaa, ja mietittiin just, että mitähän leffanamuja voidaan ottaa mukaan. Hän kun ei kauheasti haluis noita karkkeja ja muuta syödä (vaikka syökin). Yrittää ainakin ;) itse hän keksi, että vois leipoa vaikka pullia tai sämpylöitä! Ihan mahtava idean mun mielestä! Tosin ei mun puolesta, sillä pullaa en ylipäätään syö, enkä nyt leipääkään, varsinkaan keskellä viikkoa. Porkkanaa syön aina makeannälkään, joten se vois olla yksi vaihtoehto. Tuo leipominen kuitenkin kuulostaa niin houkuttelevalta...

...mutta ei niin houkuttelevalta kuin TÄMÄ, right?;)
Lenkille mars!

Tässä sitten näitä pastaruokia, höhö
Preppings for the day :)

Yllättävän hyvää tuo pasta mun mielestä on. Ei ollenkaan
sellasta, josta tulis jotenkin huono olo niin kuin vaaleasta pastasta!

Tonnikalasalaattia oon syönyt nyt monta päivää putkeen.
En kyllästy ;) taustalla Dana, jota oon piirtämässä just nyt.

Heräsin tänään 7:30. Kello on nyt 8:45, ja nyt vasta joku noista perheenjäsenistä heräsi. Olen siis vanhempien luona just nyt, mutta illemmalla lähden takaisin omalle pikku kämpälle. Vois itsekin kohta lähteä tekemään aamupalaa :)

Aamupalan jälkeen tää lähtee taas salille! Rintalihakset jumiin, ei siinä muuta. Myöhemmin eräs kaveri tulee tänne opettamaan mulle meidän tanssiesityksen koreografian, joka me esitetään Barona Areenalla...woop. Perheillallinenkin on tänään tiedossa, siitä lisää myöhemmin, nyt lähden aamupuurolle!

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Flunssa senkun jatkuu

Still sick. Ihan uskomatonta miten kauan flunssa voi kestää... Kurkkua kutittaa aivan hitosti, ja yskittää koko ajan. Nuhanenä oon vieläkin ja yritän kotoa saada selville mitä koulussa oon missannut. Sinne kun ei edes äiti minua päästä, vaikka asunkin yksin...huoh. Reilusti yli viikon kestävä flunssa sais jo loppua. Kuumetta ei onneksi ole ollut ollenkaan :) vielä.

Kaupasta löytyi aika kiinnostavaa pastaa. Oon kuullut tästä
"proteiinipastasta" ennen, mutta en koskaan kokeillut.
Pastaahan en ole syönyt moneen vuoteen, joten jänskättää vähän
syödä sitä taas, theh. Huomenna kokeillaan :)

Munia ja pinaattia +avocado

Aargh yskä ei vaan hellitä. Jos huomenna ei ole jo parempi olo, niin en tiedä mitä tehdä... Yleensä, kun mulla on "liikaa aikaa", lähden vetämään treenit. Vaikka olisinkin vetänyt jo parit samana päivänä! Ja nyt en voi tehdä melkein yhtään mitään...

Huomenna, jos olo on edes hieman parempi, lähden kävelylenkille ja katson mikä olo on sen jälkeen. Töihin pitäisi ainakin päästä, joten toivottavasti tää etenee parempaan suuntaan. Ah jauhan vaan koko ajan tätä samaa :D eipä mulle muuta. Ihanaa maanantaita teille!

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Ajattelemattoman nuhanenän terveiset sängynpohjalta


Voi huhhuh. Kokonaisen viikon oon nyt ollu kipeenä. Oon todella harvoin kipee, ja jos sairastun, niin se on yleensä korkeintaan kahden päivän nuha tai vastaava pieni bugi. Tosin sitten, jos oikeasti sairastun, niin en kovin helpolla pääse!

Yskää, kurkkukipua, särkyä kylkiluissa ja rintakehässä, päänsärkyä, nuhaa, tukkoisuutta, turvotusta naamassa ja silmissä, ja monen monta unetonta yötä. Ihan kamalaa jatkuvasti herätä yöllä, eikä pysty edes nielemään kun kurkkuun sattuu niin kamalasti ja suu on ihan kuiva. Päänsärystä kärsin tälläkin hetkellä, wohoo, mutta ei sille voi oikein mitään. Yhden päivän olin poissa koulusta. Vain yhden. Ja nyt on seitsemäs päivä, kun oon kipeenä :D haistakaa kaikki kakka -fiilis atm.

Astiat ja isot lusikat oli kaikki pesukoneessa...
Aamupuurot syötiin sitten kertakäyttölautasesta ja pienellä lusikalla.

Tyhmästi yritin muutamana päivänä myös treenata..."Kyllä tää flunssa tästä juoksee pois jo huomenna". My ass. Ajattelin noin jo tiistaina, ja sitten keskiviikko aamuna huomasinkin, että hupsista, olo on vieläkin pahempi kuin eilen. Oon niin tottunut siihen, että oon aina kipeenä vaan muutaman päivän, etten nyt ajatellut ihan selkeästi. Viikkoon en siis ole vetänyt kunnon treenejä...ihan vaan muutaman koulun liikkatunnin (jotka muuten tuntui aika haastavilta näin kipeenä ollessa). Hengästyin nopeasti, enkä sitten enää saanut kunnolla happea kun idioottina jatkoin kaikesta huolimatta. Oppikaa nyt mun virheistä. Luulis että minäkin olisin jo tämmöisistä aikaisemmista kokemuksista oppinut...

Nana nana nana nana IRON MAN

Yritin kaikin keinoin eilen parantaa oloani.
Onnistuinko? Njäh.

Koska nyt kuvia tänne taas heittelen, niin tässä niitä olis.
Pikkusisko yritti tehdä läksyjä...:D

Tänään on nenä kun niagran putous. Varmaan halusittekin tietää ;D nuha on tähän asti nyt pahimmillaan. Yskä on hellittänyt ihan pikkuriikkisen, ja energia taitaa hiljalleen palautua kehoon. Päässä biletetään vieläkin, mutta basson voimakkuutta taidettiin hieman laskea. If you know what I mean :D

Ruokahalu on ollut long gone...mikään ei oikein halua maistua, mutta onhan sitä silti pakko syödä. Se normaali tonnikala +bataatti ja vihannekset ei tänään oikein houkutellut, joten...

Wohoo! Uunileipiä!
Ruisleipää, tonnikalaa, pinaattia, tomaattia, kinkkua, salaattia,
ja juustoa. Juuston rasvat oli vaan 17%, ja kinkunkin valitsin
sieltä parhaimmasta päästä. Yhdessä leivässä: 159kcal, 13g proteiinia,
18g hiilareita, ja 2,9g rasvaa. Awesomeness, am I right?

Katsotaan saankohan jonkun kivan leffan tänään vielä pyörimään. Muuta en olekaan tehnyt, kuin levännyt, käynyt kaupassa, tehnyt ruokaa (jonka vihdoin söinkin), nukkunut, ja niistellyt. Ainiin ja tosiaan, poltin peukkuni, kun otin leipiä uunista :( nyt siinä on palohaava. Nojoo.
Toivottavasti teillä on ollut terveempi viikko, kuin minulla! 

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Wishlist Wishlist Wishlist

Sport Kitchen Quick Sport Meal
3,90€

Ihan vaan kokeilun vuoksi haluaisin, ja tää olis ihan mahtava. Kuivattua pastaa/riisiä ja kanaa/lihaa tai vastaavaa. Näitä on erilaisia makuja. Ei muuta kuin kuumaa vettä purkkiin ja odota 3-5min. Done ;) Lämmin ateria valmiina syötäväksi.
_____________________________________________________________________

Better Bodies Long sleeve
59,90€

Kauan olen jo halunnut. Ei vieläkään mun kaapissa :( ehkä vielä joskus...
_____________________________________________________________________

6 Pack Bag
69,99€

Jos ette näistä ole jo kuullut, niin hävetkää. Kuvat sanoo kaiken, I need this. Ruoat pysyy lämpiminä/kylminä ja laukkuun mahtuu vaikka mitä! 6 Pack Bag on täydellinen jos haluaa tuoda ruokaa mukanaa reissulle. Näitä on myös eri kokoja ja muotoja :)
_____________________________________________________________________

Adidas huppari
69,90€

Ah, en löydä tätä enää muualta, kuin Ruotsin sivuilta :(
_____________________________________________________________________

Fitnesstukku Smartshake 600ml
8,90€

Iiihihi eiks oo söpö?? Smartshaket on vaan niin smart. Joo, tuommonen pienempi olis tarpeen :) ja pinkki on joskus ihan ok ;)
_____________________________________________________________________

Ja vähän Flag Nor Fail:iä :) kaikki nämä kelpais. Käykää katsomassa flagnorfail.com!
Klikkaamalla saa kuvan suuremmaksi.

Mmm...Weekend.

Finally. Koeviikko on ollut aika kamala ja oon ollut ihan kamalan stressaantunut joinakin päivinä. Maanantaina on onneksi viimeinen koe! En usko, että joutuisin uusimaan yhtäkään koetta, mutta onhan niitä yllätyksiä ennenkin tullut...saas nähdä. Vuoden viimeisen jakson koeviikolla tulee olemaan vieläkin enemmän kokeita. Please, someone, help me...

Lauantai. Tänään on luvassa ainakin salitreenit ja rumputreenit. Saattaa jopa olla, että löydän sen pienen sosiaalisen Iitun tuolta jostain, ja tapaan erään ystävän Tammisaaresta :) häntäkään en ole nähnyt nyt reilusti yli vuoteen. Jos löytyy joku sopiva sali, niin saatetaan lähteä yhdessä vetämään yhdet treenit ;) ihan huippua! Jätkä kun osaa nää hommat kuitenkin myös niin hyvin, niin saattaa jopa mulle tulla ne rääkit tänään ;D toivottavasti niin päin, heh. Oon oikeasti helposti rääkättävä, koska jos mulle sanotaan, että tee vielä 10 lisää, niin mähän teen. Kukaan ei vaan taida uskaltaa, kun mä oon yleensä se valmentajana leikkivä...enkä silloin pelkää antaa käskyjä :D
Kukaa haluaa treenattavaks? ;) kipeät lihakset seuraavan viikon ajan guaranteed. Kysykää Jennikalta :D

Eilen söinkin lounasta nuorimman pikkusiskoni kanssa :)
instagram: ialinabuckbee

Ja tämä pelasti mut eilen. Tuli heti niin paljon parempi olo.

Ja tää on vaan pakollinen :)
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait
can't wait can't wait can't wait

torstai 4. huhtikuuta 2013

Työpäivä/Lepopäivä


Eiliset treenit. Meni oikeen hyvin! Melkeen paremmin kuin odotin. Cardiot jaksoin hyvin loppuun asti, mutta sen jälkeen en kyllä enää kävellyt kotiin :D vajaa puolet matkasta yritin, mutta ei siitä mitään tullut. Jalat oli niin puhki, etteivät vaan kantanut enää. Istahdin sitten siihen lähimmälle bussipysäkille ja otin ensimmäisen sopivan dösän kotiin. Lame.

Tänään taidan pitää lepopäivän...Jalat on niin jumissa, että on pakko vaan venytellä. Töitäkin riittää, että en nyt ihan paikallani pysy, mutta treenit jää tänään pois listalta. Muistakaa ihmiset pitää lepopäiviä ja luottakaa kehonne viesteihin! Ilman lepoa kehitys tyssähtää ja seuraa vaan ylirasitusta ja vammoja. Ei hyvä. Kuunnelkaa kroppaanne, mutta älkää kuitenkaan sekoittako rasitusta laiskuuteen :-)

Happy Birthday Robert Downey Jr.

Sori kaikki, nää oli pakollisia :))

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Jaksaa, jaksaa...

1,5h cardio ja vatsat salilla done. Vielä kahdet treenit jäljellä...:D yhdet cardiot ja yhdet hip hopit. Craaazyy, alkaa tuntua jo kropassa. Inhottavaa kun hip hop -treenit alkaa niin myöhään, klo 20:00. Oon kotona vasta kymmenen aikaan, ja se on yleensä juuri siihen aikaan kun painun nukkumaan :( kyllä, menen aikaisin nukkumaan. Sillon jaksaakin oikeasti herätä aikaisin ja käydä aamulenkillä ennen kouluun menoa. Jos en saa tarpeeksi unta, joko oon aamulenkin jälkeen koko päivän ihan rätti, tai sitten en jaksa ollenkaan nousta aamulla lenkille. We can't allow that, can we.

Workout #1.
IG - ialinabuckbee

Kohta siis toiset treenit. Näissä vedän vaan cardiot, enkä oikein muuta. Muuten ei kroppa enää jaksa yhtään mitään. Taitaa mennä 40min crosstrainerillä tänään!

Hahaha pikkusisko lähetti mulle tämän :D

KYLLÄ SE KEVÄT VAAN TULEE!

Koeviikko vielä kesken. Kolme koetta jäljellä...Tänään tein äikän (eli ruotsin huom.) ja huomenna suomenkokeen. Perjantaina on viikon viimeinen koe, uskonto, ja sen jälkeen ihan viimeinen koe maanantaina eli toinen suomenkurssi. Gläh. Jaksaa jaksaa...


Päivän pakollinen ruoka-kuva.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

EASTER COLLAGES


Kevät! Kyllä se sieltä tulee ;) aurinko on paistanut jo monta päivää ja lämmintäkin on ollut. Jopa siinä 
±0°C tienoilla! Lumet sulaa ja kohta pääsee taas lenkkeilemään ilman että tarvitsee koko ajan varoa jottei liukastuisi...

Mitäs kaikki on pääsiäislomalla puuhaillut? Etsinyt pääsiäismunia? ;) minä en :( tosin piilotin juuri pikkusiskoille parit suklaamunat, hih. Kohta ne on kotona ja saa etsiä. Itse leivoin tänään sämpylöitä! Lisäsin kauheasti erilaisia siemeniä ja pähkinöitä, ja vähän rusinoitakin. Tein yhden ison leivän ruisleseistä ja vehnäleseistä. Hyvä tuli, vaikka olikin vaan yks iso möykky taikinaa uunissa haha!

Dear legs...C'MOOOON!
Älkää huoliko, on ne sortsit siellä alla.

Tämmöstä oon tässä pääsiäisenä syönyt.


Kauheesti isä tykkää näköjään noista mun leivistä, hih. Tässä kirjoittaessa porukat ehtikin jo tulla kotiin :D katsotaan leffaa ja syödään leipää ihanalla Ahvenanmaan juustolla. Ah, how I've missed it. Ihme ettei siinä ole mitenkään erikoisen paljon rasvaa, kun on niin hyvää :)
Kohta tulee sitten taas lähtö kotiin päin. Tavarat kasaan ja menoks!